Vuohia tuijottavat miehet

10/02/2010

Post image for Vuohia tuijottavat miehet

Vuohia tuijottavat miehet on satiirinen komedia, jonka uskomaton tarina perustuu tositapahtumiin. Bob Wilton (Ewan McGregor) on toimittaja, jonka vaimo lähtee toisen miehen matkaan. Suivaantunut Bob matkustaa Lähi-Itään tekemään tutkivaa journalismia Irakin sodasta. Onnekkaan sattuman kautta Bob saa elämänsä juttuaiheen, kun hän törmää Yhdysvaltain armeijan sotilaaseen nimeltä Lyn Cassady (George Clooney). Lyn kertoo Bobille kuuluneensa erikoisyksikköön, jossa tutkittiin paranormaalien ilmiöiden käyttöä sotilastarkoituksissa. Yksikössä koulutettiin ”jediritareita”, jotka harjoittelivat näkymättömäksi muuttumista, seinien läpi kävelyä ja vihollisten tappamista katseella.

Elokuvan hauskimmasta roolisuorituksesta vastaa Jeff Bridges, joka esittää eksentristä Vietnamin sodan veteraania.

Vuohia tuijottavat miehet perustuu Jon Ronsonin samannimisen kirjaan, joka julkaistu myös suomeksi. Ohjaaja Grant Heslov tunnetaan George Clooneyn ohjaaman elokuvan Good Night and Good Luck tuottajana ja toisena käsikirjoittajana.

Jussi Huhtala

Ensi-ilta: 26.2.2010

Muuta mielenkiintoista:

  1. Ruotsalaiset palkitsivat Miehet jotka vihaavat naisia viime vuoden parhaana elokuvana Ruotsin elokuvainstituutti on valinnut Stieg Larssonin dekkariin perustuvan elokuvan Miehet...
  2. Muumit 3D:nä kera upeiden äänten Filmkompaniet tuottaa pohjoismaiden ensimmäisen kokopitkän stereoskooppisen 3D-elokuvan, joka pohjaa ainutlaatuiseen...
  3. Stieg Larssonin Millennium-elokuvien suosio jatkuu Ruotsalaisen Stieg Larssonin dekkaritrilogiaan perustuvien elokuvien suosio jatkuu vankkana. Millennium-kirjasarjan...


Kommentoi kirjoitusta

Kommentoija vastaa itse omasta tekstistään, aineiston pitää olla julkaisukelpoista ja lain mukaista. Kommentteja voidaan käyttää Pop Media Oy:n julkaisuissa ja muissa medioissa. Lue keskustelun kaikki ehdot ennen lähettämistä.

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: