I Love You Phillip Morris

10/02/2010

Post image for I Love You Phillip Morris

Kuminaamakoomikkona tunnetuksi tulleen mutta myös vakavammissa rooleissa vakuuttaneen Jim Carreyn uutuus on törmännyt yllättäviin levitysvaikeuksiin, koska sen aihepiiri on katsottu turhan riskaabeliksi amerikkalaisyleisöille. Carrey esittää tositapahtumiin perustuvassa tarinassa Steven Jay Russellia, joka on patologinen valehtelija, teeskentelijä ja huijari. Ollessaan lukkojen takana hän rakastuu sellitoveriinsa, Ewan McGregorin esittämään Phillip Morrisiin. Pariskunnan rakkauteen tulee ryppy, kun Morris pääsee vapaalle jalalle, mutta Russell ei aio antaa vankilan muurien kaltaisen pikkujutun tulla heidän onnensa tielle.

Elokuva sai ensi-iltansa Sundance-festivaaleilla, ja sen suorasukaiset miesten väliset tunteidenilmaukset ja seksikohtaukset saivat isolle yleisölle kelpaavia indie-hittejä metsästävät levitysfirmojen edustajat tallomaan toisiaan tapellessaan tietään ulos teatterista. Elokuvaa yritetään saada amerikkalaisille kelvolliseksi leikkaamalla se uusiksi. Euroopassa se on päässyt levitykseen kouralliseen maita, Suomi mukaanlukien.

Jouni Vikman

Ensi-ilta: 26.2.2010

Muuta mielenkiintoista:

  1. HIM: Screamworks: Love In Theory And Practice Kurssi takaisin Razorblade Romancen suuntaan....


{ 1 comment… read it below or add one }

JaniK 24/02/2010 at 22:20

Jotenkin ällöttävähän tuo oli, en tiedä olenko sitten homofobinen, mutta nautin kuitenkin elokuvasta. Ja eihän tässä nyt mikään homoeroottinen elokuva ole kyseessä. Hahmot ovat homoja, mutta ei se kuitenkaan leffassa ole se tärkein asia, ehkä se joka eniten nauratti.

Katsomisen arvoinen leffauutuus, antaisin 4/5 tähteä.

Kommentoi kirjoitusta

Kommentoija vastaa itse omasta tekstistään, aineiston pitää olla julkaisukelpoista ja lain mukaista. Kommentteja voidaan käyttää Pop Media Oy:n julkaisuissa ja muissa medioissa. Lue keskustelun kaikki ehdot ennen lähettämistä.

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: